tiistai 30. syyskuuta 2014

Muuttohässäkkää

Vihdoinkin isomman asunnon etsiminen tuotti tulosta ja vuokrasopimus kirjoitettiin viime viikon maanantaina ja päästiin muuttohommiin. Oli niin ihanaa päästä siitä pienestä ahtaasta kerrostaloyksiöstä (ylin kerros, ei hissiä!) rivitalokaksioon! Lisäksi tässä on minusta ihan kohtuullisen iso takapiha ja suojaisa vaikka vieressä kulkee autotie ja mikä parasta, meillä on nyt oma sauna <3 Se onkin tullut jo testattua muutamaan kertaan ja vaikka kiuas on kohtuullisen vanha niin hyvät löylyt se antaa edelleen.

Nyt ollaan saatu jo tavarat paikoilleen ja asetuttu taloksi. Makuuhuoneeseenkin mahtui nyt vauvan sänky ja hoitopöytä. Vielä uupuu vain se vauva :-)

Pienesti saatoin toivoa että muuttaminen ja saunominen saisivat tytön jo syntymään mutta ei.. Edelleen ollaan yhtenä kappaleena ja olo alkaa olla jo melkoisen tukala.. Äitini sitä nauroikin että kun oli aikaisemmin pelkoa että tyttö syntyisi etuajassa niin loppujen lopuksi menee kuitenki lasketun ajan yli ja synnytys joudutaan käynnistämään ym. Toivottavasti ei. Tänään siis RV 38+4 ja esimerkiksi yöt ovat jo yhtä tuskaa! Mikään asento ei ole hyvä ja sitten kun siedettävä asento löytyy niin pitääkin nousta pissalle.. Argh!

Muuttokiireiden keskellä olen saanut aikaan jotain muutakin. Nimittäin villasukat kummipojalle. Kummipoika on hillitön Turtles-fani ja etsiessäni ideoita sukkiin törmäsin netissä näihin ja niin kummipoika sai Turtles-sukat. En ole kovinkaan tyytyväinen noihin kilpikonniin. Villasukkien lanka paistaa läpi joistakin kohdista ja muutenkin ne ovat epäsymmetriset mutta kelpasivat saajalle oikeinkin hyvin, joten tähän on tyytyminen. Ehkä seuraavalla kerralla tuo neuleen päälle ompelu sujuu jo paremmin. Harjoitus tekee mestarin.

 
Kilpparin kaavan piirtämistä






Lanka: Novita Nalle
Kilpikonnat: Novita Mini -kerät
Puikot: 3,5
Ohje: Langan päästä kiinni -blogi



2 kommenttia:

  1. Kivat sukat tuli! En kyllä huomaa että olis kirjonnassasi mitään vikaa. :) Tuli muuten sellainen älynväläys tuosta sun ekasta kuvasta, että jos pohjaväri olisi vihreä, niin ääriviivat kilpparille riittäis eikä tarvitsisi tehdä koko hahmoa kirjomalla.

    VastaaPoista