perjantai 10. lokakuuta 2014
Tietokone otti ja hajosi
Kannettava koneeni sitten otti ja hajosi yks kaks yllättäen. Kaikkeni yritin sen ehjäämiseksi mutta rikki mikä rikki. Tätä kirjoitan nyt kännykälläni. Tänään on rv 40+0 eikä yhtään sellainen olo että synnytys mahdollisesti alkaisi lähipäivinä ja tukala olotila alkaa vaikuttamaan jo hermoihini, ne on välillä melko kireällä! Uuden koneen osto edessä toivottavasti pian jolloin pääsen taas päivittämään ahkerammin.
tiistai 30. syyskuuta 2014
Muuttohässäkkää
Vihdoinkin isomman asunnon etsiminen tuotti tulosta ja vuokrasopimus kirjoitettiin viime viikon maanantaina ja päästiin muuttohommiin. Oli niin ihanaa päästä siitä pienestä ahtaasta kerrostaloyksiöstä (ylin kerros, ei hissiä!) rivitalokaksioon! Lisäksi tässä on minusta ihan kohtuullisen iso takapiha ja suojaisa vaikka vieressä kulkee autotie ja mikä parasta, meillä on nyt oma sauna <3 Se onkin tullut jo testattua muutamaan kertaan ja vaikka kiuas on kohtuullisen vanha niin hyvät löylyt se antaa edelleen.
Nyt ollaan saatu jo tavarat paikoilleen ja asetuttu taloksi. Makuuhuoneeseenkin mahtui nyt vauvan sänky ja hoitopöytä. Vielä uupuu vain se vauva :-)
Pienesti saatoin toivoa että muuttaminen ja saunominen saisivat tytön jo syntymään mutta ei.. Edelleen ollaan yhtenä kappaleena ja olo alkaa olla jo melkoisen tukala.. Äitini sitä nauroikin että kun oli aikaisemmin pelkoa että tyttö syntyisi etuajassa niin loppujen lopuksi menee kuitenki lasketun ajan yli ja synnytys joudutaan käynnistämään ym. Toivottavasti ei. Tänään siis RV 38+4 ja esimerkiksi yöt ovat jo yhtä tuskaa! Mikään asento ei ole hyvä ja sitten kun siedettävä asento löytyy niin pitääkin nousta pissalle.. Argh!
Muuttokiireiden keskellä olen saanut aikaan jotain muutakin. Nimittäin villasukat kummipojalle. Kummipoika on hillitön Turtles-fani ja etsiessäni ideoita sukkiin törmäsin netissä näihin ja niin kummipoika sai Turtles-sukat. En ole kovinkaan tyytyväinen noihin kilpikonniin. Villasukkien lanka paistaa läpi joistakin kohdista ja muutenkin ne ovat epäsymmetriset mutta kelpasivat saajalle oikeinkin hyvin, joten tähän on tyytyminen. Ehkä seuraavalla kerralla tuo neuleen päälle ompelu sujuu jo paremmin. Harjoitus tekee mestarin.
![]() | ||||
Kilpparin kaavan piirtämistä |
![]() | ||
Lanka: Novita Nalle Kilpikonnat: Novita Mini -kerät Puikot: 3,5 Ohje: Langan päästä kiinni -blogi |
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Piirakkasukat ja vähän raskauskuulumisia
Niinhän siinä kävi että viime viikolla lääkärissä todettiin paikkojen kypsyneen lisää ja lääkäri määräsi kahdeksi viikoksi lepoa. Kauppareissut, koiran ulkoiluttaminen ja kotityöt jäivät miehen hoidettavaksi ja minun pitää vain levätä. Nyt alkaa lähestyä raskausviikko 36 ja saankin alkaa taas enemmän touhuamaan kun toiveena kuitenkin olisi ettei synnytys mene yli lasketun ajan. Alkaa pikku hiljaa jännittämään ihan tosissaan, minusta tulee kohta äiti enkä enää ole vain raskaana!
Pelkkä lepo ei tietenkään onnistunut vaan tein viikon aikana kahdet villasukat, toiset itselleni ja toiset Tompalle. Tompan sukat olivat ihan tavalliset mustat villasukat vahvistetulla kantapäällä enkä kerennyt ottaa niistä edes kuvia kun mies ne jo vetäisi jalkaansa. Nyt ne ovat sitten ahkeran käytön takia niin nukkaantuneet etten enää halua niitä kuvata, heh. Itselleni halusin tehdä hieman tavallisia villasukkia erikoisemmat sukat ja samalla harjoitella eri neuletekniikoita, ne kun ovat jääneet vähän vähemmälle. Tein siis itselleni piirakkasukat.
Ensi viikolle on jo sukkatilausta tiedossa, joten viimeisillekkin lepopäiville löytyy onneksi tekemistä.
![]() | |
Lanka: Novita 7 veljestä nostalgia Puikot: 3,5 mm Ohje: Piirakkasukat |
lauantai 23. elokuuta 2014
maanantai 18. elokuuta 2014
Pienet sukat ja lapaset
Hirveästi ei ole tehnyt näillä helteillä mieli neuloa mutta jotain pientä olen kuitenkin saanut aikaan. Voitin joskus keväällä sukkapuikot kokoa 3,5mm ja vihreää lankaa kerän (muistaakseni oli 7 veljestä) ja niillä neuloin nyt sukat ja lapaset pienelle vastasyntyneelle valmiiksi. Pitäisi ostaa ohuemmat puikot kun nuo ovat aivan liian paksut vauvojen neuletöihin. Tarkoitus on ollut ostaa jo pidemmän aikaa mutta aina ne vaan unohtuu.
![]() | |||
Lanka: 7 veljestä Puikot: 3,5 mm Ohje: Vastasyntyneen lapaset ja töppöset vastasyntyneelle |
Tänään on taas seurantakäynti neuvolassa. Toivottavasti tilanne on pysynyt edelleen samana enkä joudu jäämään sairaalaan vuodelepoon. Olen kyllä ottanut todella rauhallisesti ja sen kyllä huomaa sillä yleensä minulle on kuukaudessa paino noussut puolesta kilosta kiloon mutta viime viikolla painoa oli tullut melkein kaksi kiloa lisää VIIKOSSA! Kokonaisuudessaan paino on raskauden aikana noussut 7,1 kiloa. Äitini ennusti minulle 12 kilon painonnousua eikä siihen kyllä enää ole pitkä matka, apua!
Kunto minulla on myös laskenut nopeasti sillä eilen kävin pienen pyörälenkin kun kahvimaito loppui ja olin ihan hengästynyt ja hikinen kun pääsin takaisin kotiin. Hengästyminen voi kyllä johtua siitäkin että vauva painaa ikävästi sisäelimiin kun alkaa olla jo sen verran iso. Selällään nukkuminen on nykyään melko tuskallista kun tuntuu ettei henkeä saa ollenkaan. Olen aina nukkunut mieluiten mahallani mutta nythän se ei tietenkään onnistu ja olen joutunut tottumaan kylkiasentoon. Tomppa-raukalla on koko ajan entistä vähemmän tilaa sängyssä, heh. Onneksi mies on sopeutuvainen ja on sanonutkin että kunhan minä saan nukuttua hyvin niin hän voi nukkua vaikka jalkopäässä kippuralla. Ihana mies!
lauantai 16. elokuuta 2014
tiistai 12. elokuuta 2014
Mitäs aloit...
Löysin kaapista ohutta lankaa kerän, jonka alkuperä on tuntematon. En ole koskaan pitänyt virkkauksesta, se ei vaan ole minun juttuni mutta kun netissä surffailin ja mietin että mitä kyseisestä langasta voisi tehdä, päädyin virkattuun pöytäliinaan. Koska virkkaustaitoni ovat olemattomat, päätin suosiolla unohtaa kaikenmaailman pitsiliinat ja koota tulevan pöytäliinani paloista. Vielä piti löytää tarpeeksi helppo ja selkeä virkkausohje ja sellainen löytyi täältä.

Lanka: Tuntematon
Koukku: 2 mm
Ohje: Virkattu kukka / Prinsessajuttu-blogi
Kyllä se neulominen on enemmän minun juttuni! Virkkausjälkenikin on ihan kammottavaa ja tekisi mieli heittää lankakerä ja koukku roskiin mutta en vaan tahdo antaa periksi kun kerran tähän hommaan aloin.. Niinpä olen tunnollisesti tehnyt yhden tai kaksi kukkaa päivässä ja nyt minulla on jo kahdeksan palaa valmiina, se on jo suuri suoritus minulta!
Perjantaina on tarkoitus lähteä kaupolle ja ostaa ainakin sukkalankoja, joten saapa nähdä "unohtuuko" kukkien virkkaus sen jälkeen. Ehkä tästä tulee sellainen ikuisuusprojekti?
Lähdin eilen äidin kaveriksi ruokakauppaan ja siellä oli menossa tekstiiliale, jo alennetuista hinnoista vielä puolet pois. Tuli ostettua läjä sukkia, niitähän tarvii aina! :-D
![]() |
Sukat 1 e / kpl |
Ps. Vauvasukista voikin päätellä kumpaa sukupuolta lääkäri on kertonut meidän vauvan olevan ;-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)